Haku

2/80

« Takaisin Tulosta

Diaarinumero: 2/80

Ratkaisu annettu: 22.08.1980

Vakuutusyhtiö A on pyytänyt Tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan lausuntoa asiassa, joka koskee rahdinkuljettajan vastuuta tavaran purkamisessa. Lautakunta on saanut asiakirjoista tietää seuraavaa:

Vakuutuksenottaja, rahdinottaja kuljetusliike B on kuljettanut autolla kaksi n. 450 kg painavaa lavaa paperiarkkeja vastaanottaja C:lle. Varsinaiseen vastaanottopaikkaan ei ollut päästy isolla autolla, minkä vuoksi paperiarkit oli jouduttu siirtämään kuljetusautosta tavaran vastaanottajan pakettiautoon. Painavan lavan käsittelyyn tarvittavaa apuvälinettä ei ollut ollut, joten lavalle pinottuja paperiarkkeja pidättävät nauhat oli irrotettu tarkoituksena siirtää paperiarkit käsin lavalta pakettiautoon. Siirron aikana paperiarkit, jotka oli niputettu toista metriä korkeiksi pinoiksi, putosivat lavalta maahan ja vaurioituivat. Siirtoa olivat suorittaneet rahdinottajan palveluksessa olleet kuljettaja ja apumies sekä kaksi vastaanottajan palveluksessa ollutta henkilöä.

Vakuutusyhtiö A on katsonut, että purkaminen tapahtui vastaanottajan toimesta, eikä rahdinkuljettaja ole tiekuljetussopimuslain 29 §:n 3 kohdan mukaan vastuussa syntyneestä vahingosta.

Rahdinkuljettaja B on lausunnossaan todennut, että tavaran pakkauskoko oli liian suuri ko. vastaanottajalle, koska heillä ei ole lastauslaituria eikä trukkia, eikä kuorma-autolla mahdu edes vastaanottajan pihaan. Paperit oli sidottu vanteilla lavaan yhdeksi kolliksi. Vahingon olisi voinut välttää, jos vastaanottaja olisi tilannut trukin, jolla voidaan nostaa lavat kokonaisina.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Lautakunta toteaa, ettei asianosaisten kesken ole näytetty sovitun luovutus- ja purkaustavasta ja että lähetys ei ole sisältänyt sellaista kappaletavaraa, jonka purkamisen sopimuksen puuttuessa on katsottava kuuluvan rahdinottajalle. Tämän vuoksi ja koska vastaanottajan on tarjoamalla työntekijöitään purkauksessa käytettäväksi katsottava hyväksyneen luovutus- ja purkaustavan, lautakunta katsoo, että tavaran purkaminen on tapahtunut vastaanottajan toimesta eikä rahdinkuljettaja siten tiekuljetussopimuslain 29 §:n 3 kohdan mukaan ole syntyneestä vahingosta vastuussa.

Päätös oli yksimielinen.

TIEKULJETUSVAKUUTUKSEN VAHINKOLAUTAKUNTA

Pystyäksesi käyttämään chattia on teidän hyväksyttävä markkinointievästeet

Muuta evästeasetuksia