« Takaisin Tulosta

Diaarinumero: 14/31/81

Ratkaisu annettu: 24.08.1981

A on pyytänyt Tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan lausuntoa rahdinkuljettajan vastuusta asiassa, jossa betonielementit olivat kuljetuksen aikana vaurioituneet. Lautakunta on päättänyt antaa lausunnon asiassa ja on saanut asiakirjoista tietää seuraavaa:

Kuljetusliike B, jolla on ollut kuljetusvastuuvakuutus vakuutusyhtiö C:ssä, on 13.11.1979 ottanut kuljetettavakseen A:lta Rovaniemeltä betonielementtejä Pallastunturille. Vakuutusyhtiö C on rahdinkuljettajan vakuutusyhtiönä kieltäytynyt suorittamasta korvausta.

A on todennut, että vakuutusyhtiö yllättäen väittää, että korvausvaatimus on vanhentunut, koska asiaa ei ole pantu vireille ajoissa. Kuitenkin asia on ollut vakuutusyhtiön käsiteltävänä koko ajan vahinkoilmoituksen teosta 28.11.1979 alkaen ja yhtiön pyytämät lisäselvitykset on toimitettu sinne 18.4.1980. Lopullinen vakuutusyhtiön vastaus tulee kuitenkin vasta monien puhelintiedustelujen jälkeen ja siinä sitten todetaan asian vanhentuneen. Kuitenkin koko ajan on asiasta keskusteltu ja pyydetty lisäselvityksiä. Asian keskeneräisyyttä korostaa sekin, ettei vakuutusyhtiö missään kirjeessään ole viitannut muutoksenhakukeinoihin esim. oikeudessa. Joka tapauksessa korvausasia on muutenkin saanut vajavaisen ja yksipuolisen käsittelyn, koska vakuutusyhtiön väitteet, joihin korvauksen epääminen perustuu, antavat liian yksiselitteisen kuvan tapahtumasta.

Väite siitä, ettei kuljetusliike ole ollut vastuussa eikä ole osallistunut elementtien lastaukseen, perustuu autonkuljettajan ilmeisesti vakuutusyhtiö C:n kehotuksesta antamaan lausuntoon. Lausunnosta ilmenee vastoin vakuutusyhtiön käsitystä se, mikä ilmenee A:nkin lausunnoista, että kuljettaja valvoi kuormaamista ja osallistui siihen nostolenkkejä taivuttelemalla. Samoin kuljettajan lausunnossa esitetään väite siitä, että särkyneet elementit olisivat olleet viallisia (märkiä) kuljetettavaksi. Saman kuorman muut elementit olivat kuitenkin samaa valmistussarjaa, eikä niissä ilmennyt vaurioita. A katsoo kuljettajan kuljetusliikkeen edustajana valvoneen lastausta ja hyväksyneen sen vastaanottamalla kuormakirjat huomautuksitta autonlavalla.

Todennäköisimpänä vahingon syynä A pitää voimakasta heittoa ajon aikana, jolloin tuet ovat siirtyneet ja laatat vaurioituneet. Lisäksi on syytä epäillä kuljetustavan olevan syy vahinkoon, koska muilla autoilla kuljetukset menivät samoissa olosuhteissa ja samoin lastattuina ehjinä työmaalle.

Lisäksi A on vakuutusyhtiö C:lle antamassaan lausunnossa katsonut, että tuet eivät olleet kohdallaan päällekkäisissä elementeissä. Tukia ei ole asennettu annettujen ohjeiden mukaan (vastuu kuljettajan). Laatat ovat joka tapauksessa rikkoontuneet kuljetuksen aikana. Saattaa olla, että tuet eivät ole aiheuttaneet rikkoutumista.

Vakuutusyhtiö C on todennut kiinnittäen huomiota A:n kirjeeseen 1.2.1980, että laatat painavat kuljetusliikkeen ilmoituksen mukaan n. 6000 kg ja niitä on ollut useampia päällekkäin, joten ei liene todennäköistä, että ne hypähtelevät kuljetuksen aikana. Asianomistaja on pitänyt mahdollisena, että laatat ovat katkenneet tärinästä ja omasta painostaan. Tämä antanee mahdollisuuden viitata tiekuljetussopimuslain 29 §:n kohtaan 4. Samoin on laita kuljettajan selvityksessä 4.2.80 oleva viittaus vastaanottajan epäilyyn elementtien tuoreudesta.

Lisäksi vakuutusyhtiö C viittaa asian käsittelyn yhteydessä käytyyn kirjeenvaihtoon. Kirjeessään 25.1.1980 vakuutusyhtiö C on todennut, että vakuutuksenottajalta saatujen tietojen mukaan on tavaran lähettäjä suorittanut elementtien kuormauksen. Vahinkoasiapapereista käy myös selville, että vahinko on johtunut siitä, että tukiparrut oli asetettu vääriin kohtiin ja elementit olivat sen johdosta kuljetuksen aikana katkenneet. Koska vahinko on tapahtunut yllä mainittujen seikkojen seurauksena, olosuhteissa, joihin kuljetusliike ei ole voinut vaikuttaa, vakuutusyhtiö C on katsonut, että kuljetusliike ei ole vahingosta vastuussa (TKSL 28 § 1 mom ja 29 § 3 kohta).

Kirjeessään 26.3.1981 vakuutusyhtiö C on todennut, että korvausvaatimus on tiekuljetussopimuslain 41 §:n mukaan vanhentunut.

Kuljetusliike B ei ole antanut asiassa lautakunnalle lausuntoa. Kuljetusliikkeen kuljettaja on 4.2.1980 päivätyssä kirjeessään ilmoittanut, että hän ei osallistunut itse varsinaiseen elementtien kuormaukseen. Kuormauksen aikana kuljettaja oli kyllä autonlavan etupäässä ja tehtävänä siinä oli vain elementeissä olevien nostolenkkien taivutus siten, etteivät ne jäisi kantamaan päälle kuormattavia elementtejä. Kuljettaja joutui taivuttamaan ainoastaan kahta nostolenkkiä. Elementtien väliin asetettavat tuet laittoi paikalleen apulaisena ollut lähettäjän edustaja. Elementtien painon johdosta kuljettajalla ei ollut ilmoituksensa mukaan mahdollisuutta kuormata. Kuormaa luovutettaessa vastaanottaja epäili, että ko. elementit ovat vielä liian märkiä, joten ne eivät ole kestäneet ko. kuljetusta.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Lautakunta katsoo, koska muusta ei ole ilmoitettu sovitun, että ko. tyyppisen tavaran kuormaaminen kuuluu lähettäjälle, mutta ahtaaminen, johon betonielementtien tukeminen autonlavalla kuuluu, rahdinkuljettajalle. Rahdinkuljettajan edustaja onkin osallistunut ahtaamiseen. Tämän vuoksi asiakirjojen perusteella vahingon todennäköisin syy - kuorman virheellinen tukeminen - on ollut rahdinkuljettajan vastuulla. Sen vuoksi, koska rahdinkuljettaja ei ole näyttänyt vahingoittumisen muuten voineen johtua tiekuljetussopimuslain 29 §:ssä mainituista seikoista, lautakunta lain 27 §:n nojalla katsoo, että kuljetusliike B on vastuussa betonielementtien vahingoittumisesta.

Koska vakuutusyhtiö C ei lautakunnassa nimenomaisesti ole vedonnut vanhentumiseen, vaan on vastannut itse pääasiaan, lautakunta ei anna lausuntoa korvausvaatimuksen mahdollisesta vanhentumisesta.

TIEKULJETUSVAKUUTUKSEN VAHINKOLAUTAKUNTA