Haku

13/30/81

« Takaisin Tulosta

Diaarinumero: 13/30/81

Ratkaisu annettu: 15.10.1981

Vakuutusyhtiö on pyytänyt Tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan lausuntoa RAHDINKULJETTAJAN VASTUUSTA asiassa, jossa kalusteita sisältänyt kuorma oli kuljetuksen aikana vaurioitunut. Lautakunta on asiakirjoista saanut tietää seuraavaa:

Rahdinkuljettaja, jolla on ollut kuljetusvakuutus, on ottanut kuljetettavakseen Lahdesta Tukholmaan sanomalehden toimitukseen tarkoitettuja kalusteita. Kuljetus tapahtui merenkulkualan lakon vuoksi Haaparannan kautta. Kuljetuksen aikana suuri osa kalusteista kärsi erilaisia vaurioita. Asiakirjoihin liitetyn, 18.6.1980 päivätyn tarkastuskertomuksen mukaan kalusteissa oli naarmuuntumia, vääntymiä, rikkoutumia ja repeämiä. Lähettäjän vakuutusyhtiö on suorittanut tavaravakuutuksesta korvauksen vahingoista. Rahdinkuljettajan vakuutusyhtiö on tiekuljetusvakuutuksen antajana kiistänyt lähettäjän vakuutusyhtiön takaisinhakuvaatimuksen.

Lähettäjän vakuutusyhtiö on katsonut, että rahdinkuljettajan vakuutusyhtiön perustelut eivät vapauta rahdinkuljettajaa vastuusta, koska rahdinkuljettaja ei tavaraa vastaanottaessaan tehnyt varaumaa siitä, että tavaran pakkaus olisi ollut riittämätön. Rahtikirjan mukaan rahdinkuljettaja on ottanut kuljetettavakseen asianmukaisesti ja riittävästi pakatun sekä ehjän tavaran. Kun tavara kuitenkin on todettu vaurioituneeksi rahdinkuljettajan suorittaman kuljetuksen päätyttyä, lähettäjän vakuutusyhtiö pitää rahdinkuljettajaa tiekuljetussopimuslain mukaan korvausvelvollisena ko. vahingosta.

Lähettäjä on vakuutusyhtiölle antamassaan selityksessä todennut lastaukseen osallistuneen lähettäjältä varaston kuljetusmiehen sekä lähetyksistä vastaavan henkilön. Kuljetusliikkeen puolesta kuljettaja osallistui lastaukseen koko sen ajan ja antoi ohjeet pakkausten sijoittelusta ja tukemisesta. Autossa ei ollut erillisiä kiinnityshihnoja tai vastaavia. Kuljettajan toivomuksesta painavimmat pakkaukset sijoitettiin vetovaunuun. Auton täyttöasteeksi lavapintaan nähden tuli yli 90 %. Pakkausten yläpuolelle jäi tyhjää tilaa noin 40 % korkeudesta. Pakkauksia ei lastattu päällekkäin, vaan ne olivat kaikki lavan pohjaa vasten. Ilman kuormalavoja oli lastattu 11 kpl säilytyshyllyjä, 6 kpl valolaatikoita ja 3 kpl taittopöytiä. Kaikki tuotteet oli pakattu, suojattu ja tuettu siten kuin yleensä on tapana vastaavissa toimituksissa. Kuljettaja ei missään vaiheessa protestoinut pakkauksista tai muista lastaukseen liittyvistä seikoista. Hän oli ainoastaan maininnut voivansa ajaa normaalia nopeammin ja teli ylhäällä kuorman keveydestä johtuen.

Rahdinkuljettaja on vakuutusyhtiölle antamassaan selvityksessä todennut kuljettajan pyytäneen särkymiselle alttiiden tavaroiden lastaamista vetoautoon. Samoin hän on pyytänyt niitä pakattaviksi. Lastaajien ilmoituksen mukaan tavara ei ollut särkyvää. Lopulta vetoautoon lastattiin metallihyllyjä ja kehikoita. Lasipöydät sijoitettiin perävaunuun. Koska tavara kuljettajan mielestä oli arkaa, hän sijoitti kalusteiden väliin aaltopahvia hankaantumisen estämiseksi niin suuressa määrin kuin mahdollista. Kuormaa ei hänen mukaansa voinut erityisesti sitoa. Lähettäjä oli tietoinen kuljetuksesta Haaparannan kautta, sillä kuljetus tapahtui merenkulkualan lakon aikana.

Rahdinkuljettajan vakuutusyhtiö on lausunnossaan, johon rahdinkuljettaja on yhtynyt, todennut kuljetuksen käsittäneen erän pellistä, raudasta, muovista ja lasista valmistettuja sanomalehden toimitukseen tulevia kalusteita Lahdesta Tukholmaan. Lähettäjä oli merenkulkualan lakosta nimenomaisesti tietoinen. Kalusteet oli suojattu kutistemuovilla ja asetettu puisille alustoille. Kutistemuovi ei suojaa tavaraa muulta kuin likaantumiselta ja kostumiselta. Normaalisti tapahtuneen maantiekuljetuksen aikana kalusteet ovat ilmeisesti hankautuneet toisiaan vasten auton tärinästä johtuen, eikä kutistemuovi ole luonnollisestikaan suojannut kalusteita normaaliin kuljetukseen liittyvän hankauksen seurauksilta.

Rahdinkuljettajan vakuutusyhtiö katsoo, että tiekuljetussopimuslain 12 §:n mukaan rahdinkuljettajan tulee lähinnä tarkastaa pakkauksen havaittavissa oleva tila. Rahdinkuljettaja ei ole edes väittänyt, etteivätkö kalusteet olisi olleet kutistemuovilla ympäröidyt ja puualustoilla. Rahdinkuljettajalla ei ole 12 §:n perusteella velvollisuutta tehdä varaumaa pakkauksen riittävyydestä. Joka tapauksessa 13 §:n perusteella rahtikirja ja siinä oleva varauma on ainoastaan ensisijainen näyttö tavaran kunnosta otettaessa tavarat vastaan kuljetusta varten. Rahdinkuljettaja voi vedota tiekuljetussopimuslain 29 §:n 2 momentin vapautumisperusteeseen. Ainoastaan ohuella muovikalvolla suojatut, varsinaista pakkausta vailla olevat arat konttorikalusteet eivät ole kestäneet normaalin maantiekuljetuksen aiheuttamia rasituksia.

LAUTAKUNNAN LAUSUNTO

Lautakunta katsoo selvitetyksi, että kalusteet oli suojattu muovilla ja asetettu puisille alustoille, minkä lisäksi osa kalusteista oli ilman alustoja. Konttorikalusteita voidaan laatunsa puolesta pitää puutteellisesti pakattuina vahingoittumiselle alttiina. Kyseessä oleva pakkaus ei ole ollut riittävä ottaen huomioon pitkän maantiekuljetuksen, jonka pituudesta lähettäjä on ollut tietoinen. Lautakunta katsoo, että rahdinkuljettaja on näyttänyt vahingoittumisen olosuhteet huomioon ottaen osittain johtuneen puutteellisesta pakkauksesta, minkä vuoksi rahdinkuljettaja näiltä osin on tiekuljetussopimuslain 29 §:n 2 kohdan nojalla vastuusta vapaa.

Asiakirjoihin liitetystä, 18.6.1980 päivätystä tarkastusraportista käy ilmi, että kuorman kärsimät vauriot ovat osittain vakavia rikkoutumisia ja vääntymisiä, jotka eivät ole voineet johtua vain tavanomaiseen nähden puutteellisesta pakkauksesta, vaan myös jostakin kuljetuksen aikana sattuneesta tai vallinneesta olosuhteesta ja siitä, että tavarat eivät ole olleet kuljetuksen pituuteen nähden riittävästi tuetut. Ahtaaminen on, kun muuta ei ole näytetty sovituksi, rahdinkuljettajan asia. Sen vuoksi rahdinkuljettaja on osaltaan tiekuljetussopimuslain 27 §:n mukaisessa vastuussa kalusteiden vahingoittumisesta.

Lautakunta katsoo tiekuljetussopimuslain 30 §:n nojalla, että rahdinkuljettaja ja lähettäjä ovat kumpikin vastuussa puolesta sattuneen vahingon määrästä.

Päätös oli yksimielinen.

TIEKULJETUSVAKUUTUKSEN VAHINKOLAUTAKUNTA