Diaarinumero: 10/80
Ratkaisu annettu: 20.11.1980
Vakuutusyhtiö A on pyytänyt Tiekuljetusvakuutuksen vahinkolautakunnan lausuntoa rahdinkuljettajan vastuusta lasilevyjen rikkoutumisen johdosta. Lautakunta on saanut asiakirjoista tietää seuraavaa:
Lasitehdas X on sopinut kuljetusliike Y:n kanssa lasikuorman kuljettamisesta Oy Z Ab:lle. Lasit oli pakattu ns. päätypakkauksiin. Kuljetuksen aikana 9.11.1979 lasilevyistä oli rikkoutunut 90 kappaletta, mistä oli tehty merkintä rahtikirjaan, jonka näiltä osin oli allekirjoittanut sekä rahdinkuljettajan edustaja että vastaanottajan, Oy Z Ab:n edustaja. Lähettäjän vakuutusyhtiö, vakuutusyhtiö A, on suoritettuaan korvauksen, esittänyt 11.1.1980 rahdinkuljettajalle, vakuutusyhtiö B:lle takaisinhakuvaatimuksen, jonka B on torjunut. Vakuutusyhtiö A on katsonut, ettei rahdinkuljettaja ole esittänyt hyväksyttävää näyttöä vastuusta vapautumisensa tueksi ja katsoo, että lasien kuljettaminen sinänsä ei ole tiekuljetussopimuslain 28 §:ssä tarkoitettu olosuhde. Vakuutusyhtiö A on katsonut, että tapauksessa ei ole kysymys puutteellisesta pakkauksesta, koska päätypakkaus on normaalin kauppatavan mukainen lasien kuljettamistapa. Rahdinkuljettaja ei ole tehnyt varaumaa puutteelliseksi katsomastaan pakkauksesta. Tiekuljetussopimuslain 40 §:n mukainen, huomautus on tehty rahtikirjaan ja sen on vahvistanut kuljettaja allekirjoituksellaan. Vakuutusyhtiö B on katsonut rahdinkuljettajan olevan vapaa vastuusta tiekuljetussopimuslain 28 §:n mukaan, koska vahinko on johtunut olosuhteesta, jota rahdinkuljettaja ei ole voinut välttää tai jonka seurauksia hän ei ole voinut ehkäistä. Rahdinkuljettaja ei ole myöskään tiekuljetussopimuslain 29 §:n 2 ja 4 kohdan mukaan vastuussa aiheutuneesta vahingosta. Rahdinkuljettajan ei tässä tapauksessa ole tarvinnut tehdä rahtikirjaan varausta, sillä tiekuljetussopimuslain 12 §:ssä mainitaan, että rahdinkuljettaja ei ole velvollinen tarkastamaan lähettäjän toimesta pakatun perävaunun sisältöä. Konkreettista näyttöä rahdinkuljettajan ei tarvitse esittää. Mikäli kuljetukseen liittyy erityinen riski, tavara on altis esim. vahingoittumiselle, riittää, että rahdinkuljettaja saattaa todennäköiseksi, että vahinko on johtunut tästä riskistä. Vakuutusyhtiö B katsoo lisäksi, että tavaran toimitetuista asiakirjoista ei ole voitu havaita, että tavaran vastaanottaja olisi tehnyt rahdinkuljettajalle tiekuljetussopimuslain 40 §:n mukaisen muistutuksen, että hän aikoo vaatia korvausta rahdinkuljettajalta. Koska muistutuksen tekeminen on laiminlyöty, vakuutusyhtiö B katsoo kannevallan rahdinkuljettajaa vastaan asiassa menetetyksi. Lasitehdas X on todennut, että rikkoontuneet lasit ovat olleet pakattuina ns. päätypakkauksiin, joka pakkausmuoto lähes poikkeuksetta on käytössä Länsi-Euroopan ja USA:n lasitehtailla. Sen vuoksi lasit ovat olleet riittävästi ja normaalin kauppatavan mukaisesti pakatut. Lasitehdas on siirtänyt tavaran kuljetusvälineen päälle varmistuen siitä, että pakkaukset tuetaan riittävästi, jotta nostovanerit voidaan irrottaa turvallisuuden vaarantumatta ja kuljettaja voi suorittaa kuorman tuennan. Tuennan suorittaa aina rahdinkuljettaja, kuten myös tässä tapauksessa on ollut laita. Kotimaan kuljetuksessa lasitehdas ei pakkaa perävaunuja tai muita kuljetusvälineitä valmiiksi kuljetusta varten. Tuennan teräsvanteilla suorittaa rahdinkuljettaja. Kuljetusliike Y on katsonut, että tavaran lähettäjä lasitehdas X kuormaa, kiinnittää, sitoo ja naulaa lähetykset Lahdessa, kuten oli tehnyt nyt kyseessä olevassa tapauksessakin eli lähettäjä on suorittanut kuormaamisen ja ahtaamisen. Kuljettajan tehtäväksi jää tavaran painosta johtuva kuorman liikenneasetuksen mukainen sijoittaminen kuormatilaan sekä kuljetukseen liittyvien turvallisuusnäkökohtien tarkistaminen. Tiekuljetussopimuslain 12 §:n 3 momentin mukaan rahdinkuljettaja ei ole velvollinen tarkastamaan lähettäjän toimesta pakatun perävaunun sisältöä, jolla kuljetusliike Y:n käsityksen mukaan ymmärretään silloin itse kuljetettavaa tavaraa. Kuljetusliike Y pitää täysin selvänä, että kun lasista on kysymys, tapahtuu mahdollisia särkymisiä herkemmin kuin muissa kuljetettavissa tavaroissa. Kuljetusliike Y on lisäksi ilmoittanut, että kuljettaja tuskin on osallistunut teräsvanteiden asentamiseen, vaan seurannut sitä sivusta. Tiekuljetussopimuslain 29 § antaa rahdinkuljettajalle mahdollisuuden puolustautua, kun kuljetukseen liittyy erityinen vaara. Kuljetusliike katsoo tältä osin, että lasien kuljettaja ei ole tässä tapauksessa vastuussa lasien särkymisestä. Myöskään ei ole tehty tiekuljetussopimuslain 40 §:n mukaista muistutusta. Oy Z Ab on ilmoittanut, että kuorman purkajien muistikuvan mukaan lasikuorma oli tuettu 30 millimetrin levyisillä teräsvanteilla, jotta päätypakkaukset eivät pääsisi auton lavalla liikkumaan. Alimmainen vanne oli kuitenkin kiristetty liian tiukkaan, jonka seurauksena kuorman laitimmaisissakin päätypakkauksissa lasit pusertuivat rikki. Rikkoontuminen johtui siis lähinnä virheellisestä lastauksesta. Rahdinkuljettaja on tietoinen kaikissa tapauksissa särkyneistä lasilevyistä, koska kuljettajan allekirjoitus tarvitaan rahtikirjaan toisen kerran varmennukseksi särkyneille laseille. Lisäksi Oy Z Ab on ilmoittanut, että vanteiden kiristäminen on mahdollista suorittaa vasta silloin, kun kuorma on lastattu auton lavalle. LAUTAKUNNAN LAUSUNTO Lautakunta toteaa, että tiekuljetussopimuslain 40 §:n 1 momentin mukaan kotimaisessa kuljetuksessa on sen, joka tahtoo vaatia korvausta tavaran vahingoittumisesta, ilmoitettava siitä kohtuullisen ajan kuluessa rahdinkuljettajalle. Säännös poikkeaa muista reklamaatiosäännöistä siinä, että sen mukaan ei ole ilmoitettava vain vahingosta, vaan myös aikomuksesta vaatia korvausta, Lain esitöistä ei ilmene, onko tällä tarkoitettu muuta kuin reklamaatiosäännöksissä yleensä, siis luoda reklamaation vastaanottajalle tilaisuus varmistaa näyttöä vahinkoon liittyvistä seikoista mahdollista riitaa varten. Rahtikirjaan tavaraa vastaanotettaessa tehty merkintä täyttää viimeksi sanotun tehtävän. Toisaalta tavaran vastaanottaja merkitsee vasta tällaisen rahtikirjamerkinnän tehtyään, onko aiheellista vaatia korvausta. Tapauksessa harkittavana on ensiksikin kysymys, tulisiko aikomuksesta vaatia korvausta ilmoittaa erikseen. Lautakunta katsoo lain sanamuodon vaativan tällaista ilmoitusta. Lautakunta katsoo, että Oy Z Ab:n edustajan allekirjoitusta rahtikirjassa ei ole pidettävä ilmoituksena rahdinkuljettajalle korvauksen vaatimisesta. Sen vuoksi ja koska vakuutusyhtiö A on esittänyt vaatimuksensa kuljetusliike Y:lle vasta noin kahden kuukauden kuluttua vahingon sattumisesta, lautakunta katsoo, että lainkohdassa tarkoitettua ilmoitusta ei ole tehty kohtuullisen ajan kuluessa. Tämän vuoksi lautakunta tiekuljetussopimuslain 40 §:n 1 momentin nojalla katsoo, että kannevalta kuljetusliike Y:tä kohtaan on menetetty. Lausunnon antaminen muista asiaan liittyvistä kysymyksistä raukeaa. TIEKULJETUSVAKUUTUKSEN VAHINKOLAUTAKUNTA