Haku

Oikeusvarmuus finanssialalla -seminaari 31.10.2024

FINE järjestää lokakuun 31.päivä sidosryhmilleen suunnatun seminaarin: ’Oikeusvarmuus finanssialalla -palvelut, lainsäädäntö ja riidanratkaisu muuttuvassa toimintaympäristössä.

Seminaarissa käsitellään oikeusvarmuuden keskeisiä ja eniten puhututtavia kysymyksiä finanssialalla.

Seminaarissa:

  • Tarkastellaan oikeusvarmuuden eri ulottuvuuksia, kuten palveluiden kehitystä, lainsäädännön vaikutuksia sekä osapuolten – asiakkaiden ja palveluntarjoajien – oikeuksia ja velvollisuuksia.
  • Kuullaan avauksia asiakkaiden, palveluntarjoajien ja sidosryhmien käsityksistä ja odotuksista oikeusvarmuudesta.
  • Keskustellaan riidanratkaisun merkityksestä sekä tuodaan esille esimerkkitilanteita, joissa toimintaympäristö ja sääntely ovat jatkuvassa muutoksessa. Tekoälyn mahdollisuudet ja haasteet ovat myös osa keskustelua.

Iltapäivän teeman avaa lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinänen Itä-Suomen yliopistosta, ja mukana puhujina ovat myös Finanssiala ry:n hallituksen puheenjohtaja Sara Mella, Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylijohtaja, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen, FINEn vakuutus- ja sijoituslautakunnan puheenjohtaja, professori Olli Norros, sekä FINEn asiantuntijat. Tilaisuuden jälkeen keskustelu jatkuu rennossa ilmapiirissä pikkupurtavan ja virvokkeiden äärellä.

Seminaari on suunnattu FINEn sidosryhmien yhteistyökumppaneille, ja se järjestetään paikan päällä, Osallistujamäärä on rajoitettu. Mikäli kutsu ei ole vielä tavoittanut sinua ja haluaisit osallistua, lähetäthän ystävällisesti sähköpostia osoitteeseen [email protected], niin toimitamme kutsun sinulle.

 

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!