Kissa- ja koiravakuutusten omavastuissa suuria eroja

Kissa- ja koiravakuutusten omavastuissa suuria eroja

pe 8. kesäkuuta 2018 07.01.00

FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on julkaissut vertailun kahdeksan vakuutusyhtiön kissa- ja koiravakuutusten myöntämiseen, vakuutusturvan laajuuteen ja keskeiseen sisältöön liittyvistä asioista. Mukana on myös tietoa siitä, miten koti- ja vastuuvakuutukset korvaavat kissan ja koiran aiheuttamia vahinkoja.

Yhtiökohtaiset erot omavastuun laskutavassa tuovat jopa satojen eurojen hintaeroja vakuutuksiin. Vertailussa mukana olleiden yhtiöiden korvaukset 500 €:n hoitokuluista vaihtelivat 183 – 440 €:n välillä.

”Vakuutusta ottaessaan kannattaa huomioida korvattavista hoitokuluista vähennettävän omavastuun laskutapa, sillä sen vaikutus maksettavaan korvaukseen ja sitä kautta koko vakuutuksen hintaan voi olla huomattava”, FINEn vakuutusasiantuntija Mira Aarre sanoo.

”Tärkeintä on kuitenkin tutustua ensin tuotteeseen, mitä vakuutus korvaa ja mitä ei. Esimerkiksi rodulle tyypillisiin ongelmiin ja vauhdikkaalle eläimelle sattuneisiin vahinkoihin ja niistä aiheutuviin hoitokuluihin voi ennakkoon varautua”, Aarre sanoo.

”Vakuutusehdoissa on rajoituksia esimerkiksi piilevien sairauksien korvaamisesta. Korvauksen ulkopuolelle jää yleensä myös ennaltaehkäisevä hoito, kuten rokotukset. Etenkin keisarinleikkausten korvattavuus vaihtelee yhtiöittäin, joten tämäkin kannattaa huomioida, jos aikoo teettää koirallaan pentuja”, Aarre jatkaa.

Vahinkoja itselle tai ulkopuoliselle – mistä korvaus?

Laajoista kotivakuutuksista korvataan omalle omaisuudelle aiheutuneita vahinkoja, jotka aiheutuvat äkillisestä ja ennalta-arvaamattomasta tapahtumasta.

”Silloin, kun vahinko on syntynyt kissan ja koiran luonnollisen käyttäytymisen seurauksena, sitä ei siis korvata”, Aarre sanoo.

Kaikkien vertailussa mukana olleiden vakuutusyhtiöiden kotivakuutusten vastuuvakuutuksista korvataan lemmikkieläimen perheen ulkopuolisille aiheuttamia henkilö- ja esinevahinkoja, joista vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Niistä ei kuitenkaan korvata tapaturmaisia eikä tahallisia vahinkoja eikä myöskään sellaisia vahinkoja, jotka on ehdoissa rajattu korvauspiiristä.

Eläimen vastuuvakuutus korvaa kotivakuutuksen vastuuvakuutusta kattavammin kissan ja koiran muille kuin perheenjäsenille aiheuttamia henkilö- ja esinevahinkoja. Se ei kuitenkaan sisälly seuraeläin-vakuutukseen automaattisesti, vaan sen voi ottaa lisäturvana lisämaksusta.

Lue vertailu: Kissojen ja koirien vakuuttaminen, Mira Aarre

Lisätietoja:
Mira Aarre, vakuutusasiantuntija, p. 09 6850 1222, 044 251 9119, mira.aarre(at)fine.fi
Elina Antila, viestintäpäällikkö, p. 040 548 3838, elina.antila(at)fine.fi

Ole ystävällinen ja vastaa seuraaviin väittämiin