FINE - Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

FINEn uutiskirje: Kohti uutta vuotta 2016

FINEn uutiskirje: Kohti uutta vuotta 2016

to 10. joulukuuta 2015 15.33.39

FINEn uudessa uutiskirjeesssä tietoa siitä, miten ADR vaikuttaa toimintaamme sekä muita ajankohtaisia uutisia.
 
FINEn uutiskirje 1/2015 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä
 
 
 

Kohti uutta vuotta 2016 FINEssä

 
 
 

 
 
 

ADR-direktiivi muuttaa FINEn toimintaa vuoden alusta

ADR eli kuluttajariitojen vaihtoehtoista riidanratkaisua koskeva uusi lainsäädäntö tulee voimaan tammikuussa 2016. ADR ei vaikuta finanssiasioiden neuvontaan FINEssä, mutta se tuo riita-asioiden käsittelylle velvoitteita, kuten kirjallisen muodon, molempien osapuolten kuulemisen ja käsittelymääräaikoja.
 
Neuvonta-asioita hoidetaan jatkossa FINEssä puhelimitse, sähköpostilla ja kirjeitse samaan tapaan kuin aiemminkin. Neuvonta-asioita ovat tyypillisesti tilanteet, joissa asiakas pyytää neuvoa, yleistä arviota tai apua asiansa selvittämiseksi. Suurin osa neuvonta-asioista selvitetään saman tien ilman yhteydenottoa palveluntarjoajaan. Vain joissakin harvoissa tapauksissa yhtiöistä pyydetään lisätietoja ennen asiakkaalle vastaamista.

Lue lisää »

 
 
 

Ajankohtaista

 
 
 

Uusi uutiskirje - kenelle, mitä ja milloin?

Luet FINEn uutta uutiskirjettä! Kerran kvartaalissa ilmestyvä kirjeemme sisältää ajankohtaisia uutisia ja asioita toiminnastamme. Tarjoamme uutiskirjeen kaikille yhteistyökumppaneillemme.

Lue lisää » 

 

Vaikeat elämäntilanteet ja finanssiasioiden hoito

Avioero, läheisen kuolema ja muut elämän vaikeat hetket herättävät kysymyksiä finanssiasioiden hoidosta. FINE julkaisee vuosittain useita oppaita ja vertailuja vakuutus- ja pankkiasioista verkkosivuillaan. 

Lue lisää »

 
 
 

Poimintoja

 
 
 


Vakuutuslautakunta
Kiinnostavia ratkaisusuosituksia: Villieläin omakotitalon rakenteissa, liukastuminen uimahallissa ja asiakaskohtaisen hinnanalennuksen yllättävä muuttaminen.

 



FINEen tulee vuosittain noin 10 000 yhteydenottoa, joista lautakuntiin päätyy noin tuhat. Poimintoja-osiosta löydät ajankohtaisten ratkaisusuositusten tiivistelmiä. 


 


Pankki- ja Arvopaperilautakunnat

Ajankohtaista: Maksukortin oikeudeton käyttö, tiedonantovelvollisuus sijoitustuotteiden myynnissä ja kohtuuton ehto henkilökuntaluotossa.
 
 
 
 

Esittelyssä

 
 
 

Mitä tuli sovituksi? -seminaari

FINE järjesti marraskuussa sidosryhmilleen suunnatun seminaarin, johon osallistui noin 200 vakuutus- ja rahoitusalan asiantuntijaa. Seminaari koostui asiantuntijapuheenvuoroista sekä paneelikeskustelusta.

Paneelissa nousi esiin kiperiä kysymyksiä muun muassa finanssisopimusten hinnoittelusta ja ehtojen muuttamisesta. Seminaarin pääteemana oli asiakkaan käytännön sopimusongelmat.

Kiitos kaikille seminaariin osallistuneille. Saamamme palaute oli positiivisen kannustavaa ja suurin osa osallistuneista piti seminaarin antia hyödyllisenä.

Tutustu seminaarin esityksiin tästä»

 
 

  Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki  |  www.fine.fi
 


Kerro kaverille
uutiskirjeestämme

 
 
  Tilaa uutiskirje, peruuta tilaus tai vaihda sähköpostiosoitteesi tästä.  
 
 
  Powered by Postiviidakko