Blogi

ke 30. tammikuu 2019

Läheltä piti, sanoi vakuutusasiantuntija

......kun paahtoleivät käräytti! 

Vahinko ei tule kello kaulassa kenellekään. Kaukaa viisas voi toki olla, eli jos leivänpaahdin oireilee eikä nosta leipiä ylös, kannattaa heti alkuun kääntää paahdin ylösalaisin ja ravistaa murut pois. Yleensä tämä auttaa. Jumi voi olla myös oire teknisestä viasta, ja juuri nyt kävi niin.

Kolme minuuttia vaatehuoneessa oli tänä aamuna liikaa! Keittiö oli sakeana savusta ja paahtoleipäkone tuprutti lisää savua kuin höyryveturin piippu. Töpseli irti, leivät lavuaariin ja vettä päälle. Tämän jälkeen tuuletusikkunat ja parvekkeen ovi auki, ilmastointi täysille kuin myös keittiön liesituuletin. Tämä kaikki tapahtuu tietysti kuudelta aamulla. Aamusirkuksesta puuttui vain palohälyttimen raikuva ääni. Sitä ei kuulunut, koska palohälytin oli pöydällä patterinvaihtoa odottamassa! Toisaalta hälyttimen sireeni olisi aiheuttanut sen, että kissat olisivat paenneet ensimmäisestä ovesta ulos ja todennäköisesti hypänneet matalalta parvekkeelta vapauteen. Siinä sitä sitten olisi ihmettelemistä varsinkin kuin vain toisella on kaulassa siru.

Mitä me nyt tästä sitten opimme? Tietysti sen, että jokainen saa perinteisesti häälahjaksi kolme leivänpaahdinta ja kaksi silitysrautaa eivätkä ne ole ikuisia! Nyt on aika ottaa paketista uusi laite. Laitteen temppuilu on kullanarvoinen merkki siitä, että kone on tulossa tiensä päähän. Silloin kannattaa toimia ennen kuin on liian myöhäistä – vanhat kodinkoneet vaihtoon hyvissä ajoin, ja uudet patterit palohälyttimeen heti eikä huomenna. Ja tietysti tärkein: siru kissoille ja koirille ensi tilassa!

Article line divider

Kirjoittanut

Mira Aarre

Vakuutusasiantuntija

Sijoitushuijausten ihmeellinen maailma

Huijauksen lumo on uskomaton. Miksi haksahtaa ennalta aavistettavaan huijaukseen...?

Lue lisää

Blogi: Kumppani

Kumppanuus punnitaan hätätilanteessa. Pohdintaa sopimusprosessin asiakaspalvelullisesta riittävyydestä ja aidon kumppanuuden rakentamisesta.

Lue lisää

Vakuutusshoppailua kotisohvalta?

Miten sijoittaa omaan terveyteen ja hyvinvointiin - vakuutusten vertailu kotisohvaltakin käsin kannattaa!

Lue lisää

Blogi: Malttia ja matkaunelmia

Korvauksien saaminen peruuntuneesta matkasta voi nyt kestää pitkään. Tein kaiken mitä voin, tässä vaiheessa.

Lue lisää

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!