Blogi

ma 13. elokuu 2018

Blogi: Voihan vahinko! Kuka maksaa viulut?

Kenen on vastuu, kun vahinko sattuu? Tämä on kysymys, johon ei aina löydy kaikkia tyydyttävää vastausta. Jos jokin asia on kuitenkin varma, niin se, että vahinkoja sattuu. Ihminen on epätäydellinen olento ja joskus tekniikkakin sanoo sopimuksen irti juuri silloin, kun ei pitäisi. Miten vahinkoihin pitäisi sitten suhtautua ja miten niitä voisi mahdollisesti ehkäistä?

Elämässä tulee väistämättä vastaan tilanteita, joihin on mahdotonta varautua ennalta. Usein ajatellaankin, että juuri tällaisia tilanteita varten otetaan vakuutus, jotta on olemassa joku taho, josta voi heikolla hetkellä saada apua. Ja onneksi näin yleensä tapahtuukin. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että vakuutuksetkaan eivät kata kaikkia vahinkoja, vaan kysymyksessä on sopimus, jonka ehdoissa määritellään korvauspiirin laajuus, eli se mitä vakuutuksesta korvataan.

FINEn asiakkaat ottavat useasti juuri tällaisen tilanteen edessä yhteyttä meihin. FINEssä käsitellään vuosittain satoja tapauksia, joiden päämääränä on selvittää, kuuluuko jokin tietty vahinko sovellettavien vakuutusehtojen mukaan vakuutuksen korvauspiiriin vai ei. Vahingot voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä ja niiden intressi voi vaihdella muutamista euroista satoihin tuhansiin. Meillä tulee myös tutuksi koko ihmiselämän kirjo kaikessa mahdottomuudessaan. Oman pöytäni kautta on kulkenut kaikkea vahingoittuneista silmälaseista ja kadonneista tekohampaista aina työtehtävissään loukkaantuneeseen siitosonniin. Valtaosissa tapauksia ollaan kuitenkin arkisten asioiden äärellä. Usein vahinkoa kärsineet hakevatkin korvausta omista esine- ja henkilövakuutuksistaan. Jos varkaat ovat esimerkiksi käyneet tyhjentämässä ullakkokomeron, on korvausta yleensä mahdollista saada omasta kotivakuutuksesta, tai jos lomamatkalla lyö polvensa kipeästi, niin silloin hoitokuluja katetaan matkustajavakuutuksella.

Jos kärsii vahingon, josta katsoo jonkun toisen tahon tai henkilön olevan vastuussa, on siitä mahdollista saada korvausta myös erilaisten vahingonkorvausnormistojen, kuten vahingonkorvauslain kautta. Tällaisessa tilanteessa myös vahingonaiheuttajan vastuuvakuutus korvaa hänen aiheuttamiaan vahinkoja. Suomalaisen vahingonkorvausoikeuden lähtökohta on kuitenkin varsin julma; jokainen kärsiköön vahinkonsa itse, ellei olemassa ole normistoa, jonka perusteella vahinko voidaan katsoa jonkun kolmannen tahon vastuulle. Korvausvastuun syntyminen edellyttää pääsääntöisesti vahingonaiheuttajalta myös tuottamusta. Jos esimerkiksi kylässä ollessasi liukastut ja horjahtaessasi tiputat isäntäväen uuden taulutelevision, ei sinulla välttämättä ole velvollisuutta korvata rikkoutunutta televisiota, koska toiminnassasi ei voida katsoa olevan mitään moitittavaa. Kyseessä on siis vain puhdas vahinko. Tällöin on mahdollista saada korvaus televisiosta isäntäväen omasta kotivakuutuksesta.  

Vakuutuksien kanssa kannattaa pitää mielessä se, että kysymyksessä on tuote, jonka tarkoituksena ei ole koskaan ollutkaan korvata kaikkia mahdollisia vahinkoja, koska silloin ei vakuutustoiminta olisi tietenkään kannattavaa. Vakuutusturvaa rajoittavat ehdot ovat vakuutusyhtiöissä tarkoituksella laadittuja ja niiden tehtävänä on usein rajata ehtojen ulkopuolelle sellainen toiminta, jonka aiheuttama korvausmeno koituisi yhtiölle liian suureksi. Tapana on myös puhua ”pienellä printillä” piilotetuista ehdoista. On kuitenkin todettava, että nämä turvaa rajoittavat ehdot ovat päinvastoin juuri niitä, joita on usein korostuneesti merkitty ehtoihin. Toki on ymmärrettävää, että vakuutusehdot ja -esitteet eivät ole sitä kaikkein kiehtovinta iltalukemista, jolloin moni varmasti tyytyy nopeaan ehtojen vilkaisuun.

Työskentely FINEssä on opettanut itselleni sen, että vahingoilta ei voi välttyä mitenkään, ne kuuluvat elämään. Ikäviltä pettymyksiltä on kuitenkin mahdollista säästyä, kun perehtyy vakuutuksensa ehtoihin etukäteen. Jos ehdot sitten osoittautuvat epäselviksi tai hankalasti ymmärrettäviksi, niin silloin kannattaa kysyä selvennystä joko omasta vakuutusyhtiöstä tai olla yhteydessä meidän puhelinneuvontaamme. Ja jos vahinko sattuisikin, on itsellä jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä kautta korvauksia voi lähteä hakemaan. Joskus kuitenkin tulee eteen tilanne, jolloin ei auta muuta kuin huokaista syvään, laskea sataan ja jatkaa elämää eteenpäin.

Jaa:

Kirjoittanut

Emilia Hanén-Parkkonen

Jaostopäällikkö

Viimeisimmät kirjoitukset

Blogi: Voihan vahinko! Kuka maksaa viulut?

Ihminen on epätäydellinen olento ja joskus tekniikkakin sanoo sopimuksen irti juuri silloin, kun ei pitäisi. Kenen on vastuu?

Lue lisää

Blogi: Sijoitussäästötili ei poista sijoittamisen riskejä

On hyvä huomata sijoittamisen mahdollisuudet ja riskit monelta eri kannalta.

Lue lisää

Blogi: Korttivakuutukset - mitä ne oikein korvaavat?

Mitä korttivakuutus korvaa vahinkotilanteessa, milloin voimassa ja onko niissä päällekkäisyyksiä muiden vakuutusten kanssa?

Lue lisää

Blogi: Vahinkopaniikki

Miten selvitä keskellä kauhistusta? Rikkoutunut käyttövesiputki, kastuneet rakenteet, millainen parketti, maksanko itse ja kuka on vastuussa… Apua!

Lue lisää