Blogi

ti 20. marraskuu 2018

Blogi: Tassuhaavaa odotellessa!

Tassuhaavaa odotellessa!

Miu, sanoi hylätty kesäkissa kun luikahti ovenraosta sisälle, asettui taloksi ja kehräsi itsensä perheen sydämiin. Ojanpohjanvärisestä hylkiöstä tuli kertaheitolla uusi rakas perheenjäsen, Miss Anna, joka muutti loman päätyttyä perheen mukana kaupunkiin ja sai jopa oman vakuutuksen!

Kaupungissa Miss Anna toimitettiin kipin kapin eläinlääkärin syyniin. Villin elämän jäljiltä korva oli kipeä ja ultraäänellä tutkittiin olisiko vatsassa sittenkin pentuja! Pentuja ei ollut ja aikanaan asiat hoidettiin niin, ettei pentuja myöskään tulisi. Kaiken tämän maksoi omistaja, vaikka suloiselle maatiaiskissalle oli heti otettu vakuutus. Loislääkkeet ja rokotukset ovat näet normaalia kissan huoltoa, korvansa kissaneiti oli loukannut ennen vakuutuksen ottamista ja sterilisaatiotoimenpide oli rajattu korvauspiirin ulkopuolelle.

Vakuutuksesta on hyötyä vain, jos sen ottamisen ja karenssiajan päättymisen jälkeen tapahtuu tapaturma, kissa sairastuu tai se menetetään. Mutta mitäpä perusterveelle maatiaiskissalle sitten voisi tapahtua? Leikin tiimellyksessä se voi tiputtaa maljakon lattialle ja saada tassuhaavan lasinsirpaleista taikka liuhuhäntä voi jäädä liukuoven väliin. Nyt sitten jännityksellä odotellaan päästäänkö vakuutusta koskaan käyttämään – toivottavasti ei!

Article line divider

Kirjoittanut

Mira Aarre

Vakuutusasiantuntija

Blogi: Sijoittaminen on yleistaito, jota kannattaa opetella

”Sijoittamisessa pätee edelleen vanha hyvä neuvo: sijoita vain kohteisiin, jotka pystyt ymmärtämään. Ja jos et ymmärrä, kysy niin monta kertaa, että ymmärrät. Sijoittamista voisikin kuvata osaksi elämänhallintaa ja varautumiseksi tulevaisuuteen. Sijoittaminen on samanlainen hyvä yleistaito kuin lukutaito tai vaikkapa uimataito”, tiivistää FINEn jaostopäällikkö Vesa Sainio sijoittajan tärkeimmistä opeista.

Lue lisää

Blogi: Riski(n hallinta) se on, joka kannattaa!

Riskien hallinta on elämänhallintaa vai toisin päin? Ennakoimalla, tiedostamalla ja varautumalla pääsee jo pitkälle.

Lue lisää

Blogi: Hinta edellä

"Selvää oli, että taloyhtiö ei tehnyt, eikä tee ratkaisua kiinteistövakuutuksesta pelkän hinnan perusteella.."

Lue lisää

Blogi: Heijastin ei ole henkivakuutus

Henkivakuutus ei pidä ketään hengissä. Heijastin pitää. Henkivakuutus ei estä kuolemaa. Heijastin estää...

Lue lisää

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!