Blogi

ma 2. heinäkuu 2018

Blogi: Sijoitussäästötili ei poista sijoittamisen riskejä

Sijoitussäästötiliä puuhataan nyt Suomeen tosissaan. Tämän hetken tietojen mukaan veroporkkana eli verojen maksun lykkääminen hetkeen, jolloin varoja sijoitussäästötililtä nostetaan, on tarjolla ainakin sijoitusten pääomalle, osinkojen osalta vielä pohdinnassa. 

Erinomainen asia, että sijoittamiseen kannustetaan. Hyvä, jos yhä useampi suomalainen kiinnostuu varallisuutensa kartuttamisesta. Velkaantumisen rinnalla se on tärkeää ja vanhuuteenkin on syytä varautua sijoittamalla ja säästämällä. Alkuun pääsee jo pienelläkin kuukausisijoituksella, 15 eurolla voi jo aloittaa jatkuvan säästämisen ja sijoittamisen.

Koko kansan sijoitustilissä voi kyllä kuitenkin nähdä myös ongelmia. Sana ”tili” voi luoda tavalliselle säästäjälle kuvan lähes riskittömästä pankkitalletuksesta. Veroporkkana puolestaan saattaa kannustaa sijoittamaan perehtymättä kunnolla sijoituskohteisiin ja koko sijoitustilin logiikkaan.

Sijoitussäästötili voi tehdä sijoittamisesta houkuttelevampaa, mutta riskittömämmäksi se ei sijoittamista muuta. Sääntely velvoittaa suurimman osan sijoitusten myyjistä selvittämään asiakkaansa riskiprofiilin ja kiinnittämään asiakkaan huomiota sijoittamisen riskeihin. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sijoittajan tai sellaiseksi aikovan on syytä ennakolta miettiä millaista riskiä valitsemissaan sijoituskohteissa ottaa ja mitä veroporkkanat käytännössä merkitsevät.

Tarvitsemme lisää sijoittavia suomalaisia, mutta emme ymmärtämättömyyttään itselleen sopimattomiksi osoittautuneisiin tai osoittautuviin sijoituskohteisiin sijoittaneita. Tarvitaan siis myös sijoitusosaamisen kasvattamista. Siksi on tärkeää, että sijoittamisesta, sen eri muodoista, mahdollisuuksista ja myös riskeistä käydään keskustelua useista näkökulmista, useissa eri yhteyksissä ja vieläpä mahdollisimman neutraalisti.

Jaa:

Kirjoittanut

Elli Reunanen

Toimitusjohtaja

Viimeisimmät kirjoitukset

Blogi: Sijoitussäästötili ei poista sijoittamisen riskejä

On hyvä huomata sijoittamisen mahdollisuudet ja riskit monelta eri kannalta.

Lue lisää

Blogi: Korttivakuutukset - mitä ne oikein korvaavat?

Mitä korttivakuutus korvaa vahinkotilanteessa, milloin voimassa ja onko niissä päällekkäisyyksiä muiden vakuutusten kanssa?

Lue lisää

Blogi: Vahinkopaniikki

Miten selvitä keskellä kauhistusta? Rikkoutunut käyttövesiputki, kastuneet rakenteet, millainen parketti, maksanko itse ja kuka on vastuussa… Apua!

Lue lisää

Blogi: Asiakkaansuoja tarvitsee ihmisiä

Asiakkaat haluavat keskustella ja mahdollisuuden vuoropuheluun ratkoessaan ongelmia finanssiasioissa.

Lue lisää