FINE - Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Uutiset

Tuomioistuinten ulkopuoliset riidanratkaisijat Suomessa

su 13. syyskuu 2015

FINE järjestää Helsingissä 13.–16.9.2015 kansainvälisen INFO Network -konferenssin, johon saapuu lähes 90 finanssialan ombudsmania 32 eri maasta, muun muassa Euroopasta, Uudesta-Seelannista, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta sekä Indonesiasta.

Ombudsmanit ovat tuomioistuimen ulkopuolisia, vakuutus, pankki- ja arvopaperialalla toimivia riidanratkaisijoita ja INFO Network on heidän yhteinen kattojärjestönsä.

INFO Networkin tavoitteena on edistää ja kehittää tuomioistuinten ulkopuolista riidanratkaisua ja organisaatioiden toimintatapoja kansainvälisesti sekä keskustella ajankohtaisista ongelmista.

Helsingissä järjestettävän kongressin teemana on ’Solving Problems – Building Trust’. Ratkomalla ja sovittelemalla suuret määrät riitoja Ombudsmanit ja lautakunnat samalla lisäävät luottamusta paitsi koko yhteiskunnassa, myös asiakkaiden ja palveluntarjoajien välillä.

”Esimerkiksi Euroopassa on tulossa yhteistä lainsäädäntöä, joka koskee tuomioistuinten ulkopuolisia riidanratkaisuelimiä. Kansainvälisen toiminnan merkitys ja yhteistyön tarve lisääntyvät entisestään”, toimitusjohtaja Irene Luukkonen FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta sanoo.

Suomessa tuomioistuimen ulkopuolisella riidanratkaisulla on pitkät perinteet, sillä FINEn toiminta ulottuu 44 vuoden taakse. FINE antaa kuluttajille maksutonta neuvontaa vakuutus-, pankki- ja arvopaperiasioihin liittyvissä kysymyksissä ja riidoissa. Sen Vakuutus-, Pankki- ja Arvopaperilautakunnat antavat vuosittain lähes tuhat ratkaisusuositusta. Ratkaisusuositukset ovat luonteeltaan suosituksia, joita finanssiala on kuitenkin kautta aikojen noudattanut lähes 100%:sti.

Lisätietoa konferenssista: katso http://info2015.fine.fi/en/.

Lisätietoa:
Irene Luukkonen, toimitusjohtaja, p. 050 303 0265
Elina Antila, viestintäpäällikkö, p. 040 548 3838