Etsimme nyt FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnalle lakimiestä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Lakimiehenä vastaat asiakkaiden neuvonnasta pankkialaan liittyvissä asioissa kirjallisesti ja puhelimitse, noudattaen FINEn lautakuntien ratkaisukäytäntöjä ja hyvää pankkitapaa koskevia linjauksia. Asiakkaiden kysymykset voivat liittyä esimerkiksi asiakkaan tuntemiseen ja rahanpesuun, pankkilainoihin, vakuuksiin tai sijoitusvakuutuksiin liittyviin asioihin. Neuvonnan lisäksi toimit esittelijänä toimiston, Pankkilautakunnan sekä Sijoituslautakunnan riidanratkaisussa, jossa huolehdit ratkaisuehdotusten laatimisesta sekä niiden esittelystä toimistossa ja lautakunnassa. Lisäksi seuraat säännöllisesti ratkaisu- ja oikeuskäytännön kehitystä sekä osallistut erilaisiin projekteihin ja koulutuksiin.
Työskentelet osana FINEn asiantuntevaa ja kokenutta tiimiä, jossa kaikki jakavat yhteisen tavoitteen alan hyvien käytäntöjen edistämisessä. Halutessasi voit työskennellä osittain etänä, mutta odotamme kuitenkin, että sinulla on mahdollisuus työskennellä Helsingissä sijaitsevalla toimistollamme vähintään kaksi kertaa viikossa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja toivomme, että pääset aloittamaan tehtävässä mahdollisimman pian.
Ketä etsimme?
Sinulla on oikeustieteellinen loppututkinto ja mielellään 3–5 vuoden ajalta työkokemusta pankki- tai sijoitusalaan liittyvistä kysymyksistä. Painotamme kuitenkin ennen kaikkea relevanttia työkokemusta, joten toivomme kuulevamme sinusta, vaikka urasi olisi vielä alkuvaiheessa. Hyödyt myös rahanpesuun ja asiakkaan tuntemiseen liittyvän lainsäädännön, sopimus- ja vahingonkorvausoikeuden sekä kuluttajansuojalainsäädännön tuntemuksesta. Emme kuitenkaan odota sinun hallitsevan kaikkea, vaan arvostamme aitoa halua kehittyä, asiakaspalveluhenkisyyttä sekä sujuvia vuorovaikutustaitoja.
Näitä odotamme sinulta
- Oikeustieteellistä loppututkintoa
- Mielellään 3–5 vuotta kokemusta pankki- tai sijoitusalaan liittyvistä kysymyksistä
- Erinomaista suomen kielen taitoa
- Sujuvaa kirjallista ilmaisutaitoa sekä erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
Lisäksi hyödyt näistä
- Sopimus- ja vahingonkorvausoikeuteen sekä kuluttajansuojalainsäädäntöön liittyvästä osaamisesta
- Kiinnostuksesta sijoitus- ja henkivakuutuksia kohtaan
- Hyvästä englannin ja ruotsin kielen taidosta
Tarjoamme sinulle
FINElla sinulla on mahdollisuus työskennellä merkittävässä roolissa finanssialan näköalapaikalla. Lakimiehenä pääset vaikuttamaan aidosti alan toimintamalleihin sekä edistämään hyvien käytäntöjen jalkauttamista. Lisäksi pääset kehittämään asiantuntemustasi ja osaamistasi aidosti vaativan riidanratkaisun parissa osana asiantuntevaa tiimiämme. Tarjoamme työsi, ammatillisen kehittymisesi ja hyvinvointisi tueksi seuraavia asioita:
- Vaativat ja monipuoliset työtehtävät sekä mahdollisuuden laajentaa osaamista halutessasi myös vakuutusasioihin
- Mahdollisuuden tehdä merkittävää vaikuttamistyötä
- Keskustelevan ja avoimen työyhteisön
- Kattavat työsuhde-edut ja laajan etätyömahdollisuuden, joka mahdollistaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen
Tervetuloa edistämään finanssialan kehitystä kanssamme!
Hakua hoitaa Paragraaffi ja voit hakea tehtävään jättämällä hakemuksesi sekä palkkatoiveesi hakujärjestelmään viimeistään sunnuntaina 26.11.2023. Paragraaffi arvioi kaikki tehtävään saapuvat hakemukset ja järjestää haastattelut sopivimpien hakijoiden kanssa etäyhteyden välityksellä jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi pian. Katso ilmoitus Paragraaffista.
Haastattelujemme perusteella valitut hakijat jatkavat haastatteluihin FINEn kanssa, jotka on suunniteltu pidettäväksi joulukuun puolessa välissä.
Lisätietoja tehtävästä antaa Legal Talent Consultant Erica Holmlund (050 5766 752, erica.holmlund@paragraaffi.fi) sekä FINEn johtava lakimies Tuomas Siirala (09 68501 243) ke 15.11. klo 10–12 ja ma 20.11. klo 12.30–14.30.
FINE on finanssialalla toimiva organisaatio, johon kuuluvat neuvontatoimistona toimiva Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Vakuutuslautakunta, Pankkilautakunta ja Sijoituslautakunta, johtokunta sekä hallitus. FINEn tehtävänä on neuvoa kuluttajia, pienyrittäjiä ja niihin verrattavia asiakkaita heidän vakuutus-, pankki- ja sijoitustoiminnan ongelmatilanteissaan, sekä ratkaista niihin liittyviä valitusasioita. Pyrimme edistämään finanssialan asiakkaiden etua sekä alan käytäntöjen tervettä kehitystä ja otamme osaa myös lainsäädännön valmisteluun. FINE tekee oppaita ja vertailuja finanssiosaamisen lisäämiseksi sekä osallistuu finanssiosaamisen yhteistyöhankkeisiin ja edistää talousosaamista.