Haku

Perustietoa vapaaehtoisista autovakuutuksista

Opas Perustietoa vapaaehtoisista autovakuutuksista on päivitetty.

Oppaasta löytyy tietoa vapaaehtoisen autovakuutuksen eli kaskovakuutuksen ottamisesta, vahinkojen ennalta ehkäisystä ja toimimisesta vahinkotilanteessa.

Kaskovakuutusta ottaessa on hyvä miettiä, millaisten vahinkojen varalta auton haluaa vakuuttaa ja minkälaisia vahinkoja eri vakuutusturvista korvataan. Oppaassa on selostettu tarkemmin, mitä korvataan esimerkiksi törmäys- tai kolarivakuutuksesta, ilkivaltavakuutuksesta tai keskeytysvakuutuksesta.

Vahinkojen ennalta ehkäisy ja suojeluohjeiden noudattaminen on tärkeää. Suojeluohjeiden laiminlyönti tai vahingon aiheuttaminen törkeällä huolimattomuudella, esimerkiksi kolarointi ylinopeuden vuoksi, voi johtaa korvauksen alentamiseen.

Vahinkotilanteessa on syytä ottaa pikaisesti yhteyttä vakuutusyhtiöön ja tehdä vahinkoilmoitus. Oppaassa on kerrottu myös erilaisista vahinkojen korvaamistavoista. Aina vahinkoa ei kuitenkaan kaskosta korvata. Syynä voi olla esimerkiksi se, että vahinko on aiheutunut sellaisesta syystä, joka on vakuutusehdoissa rajattu korvauksen ulkopuolelle.

Lähetys epäonnistui. Tarkista, että täytit vaaditut kentät.

Palaute julkaisusta

Voit auttaa meitä kehittämään oppaidemme sisältöjä antamalla palautteesi

Kiitos!